Harlequinista
Förlaget Harlequin Pohjoismaissa
Förlaget Harlequin on Euroopan suurimpia kirjallisuuden julkaisijoita, sen ensisijainen kohderyhmä ovat naiset. Pohjoismaissa yhtiö aloitti toimintansa vuonna 1979 neljässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Nykyään Harlequin julkaisee Pohjoismaissa noin 1000 nimikettä vuodessa. Kirjoja myydään vähittäiskaupan, kirjakerhon ja nettikaupan kautta. Vuonna 2001 valikoimaa laajennettiin romantiikasta myös jännäreihin ja dekkareihin, Ruotsissa lisäksi harrastekirjoihin, kuten keittokirja "Arla Kökets Bästa".
Förlaget Harlequin maailmassa
Harlequin‑kirjoja myydään 29 eri kielellä 107 maassa. Vuonna 2008 kirjojamme myytiin koko maailmassa yli 125 miljoonaa kappaletta, eli yli neljä kirjaa sekunnissa. Vakituisia tilaajia on vuosittain lähes 70 miljoonaa. Valikoimiimme kuuluu teoksia yli 1200 kirjailijalta, ja uusia nimikkeitä ilmestyy noin 120 joka kuukausi. Ostamme joka päivä oikeudet yli kahteen uuteen teokseen. Omistaja on mediakonserni Torstar Enterprises, jonka pääpaikka on Toronto, Kanada.
Visio
Olla maailman johtava naisten viihdekirjallisuuden julkaisija.

.jpg)